Kaarlo Kivekäs (kenraali)
| Kaarlo Edvard Kivekäs | |
|---|---|
| Karl Edvard Backman | |
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. joulukuuta 1866 Valkeala |
| Kuollut | 19. helmikuuta 1940 (73 vuotta) Hämeenlinna |
| Kansalaisuus |
 Suomi |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Venäjä Ukraina Suomi |
| Komentajuudet |
Suomen rannikkotykistön komentaja Puolustusvoimien vt. ylipäällikkö |
| Taistelut ja sodat |
Ensimmäinen maailmansota Neuvosto-Venäjän–Ukrainan sota |
| Sotilasarvo | kenraaliluutnantti |
| Kunniamerkit | Pyhän Yrjön miekka |
Kaarlo Edvard Kivekäs (vuoteen 1880 Karl Edvard Backman; 6. joulukuuta 1866 Valkeala – 19. helmikuuta 1940 Hämeenlinna) oli suomalainen kenraaliluutnantti, joka palveli ensin tykistöupseerina Venäjän keisarikunnan armeijassa ja sitten itsenäisen Suomen puolustusvoimissa.[1] Hän oli heinä–syyskuussa 1919 virkaatekevänä puolustusvoimien ylipäällikkönä.
Ura Venäjän armeijassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kivekkään vanhemmat olivat talollinen ja maakauppias Carl Backman sekä Maria Henrika Henrikintytär Karén. Kivekäs valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta 1886 ja kävi Haminan kadettikoulun 1886–1890. Valmistuttuaan upseeriksi hän palveli 20 vuotta ratsastavassa vuoristotykistössä Turkestanissa. Vuosina 1896–1897 hän palveli Pamirin vuorojoukon kasakkaosastossa ja toimi 1897–1899 Pamirin sotamaaherrana sekä 1901–1902 ja 1905–1906 Pamirin vuorojoukon komentajana. Hän oli lopulta Turkestanin erillisen ratsastavan vuoristotykkipatterin va. komentajana 1904–1905 ja vakinaisena komentajna 1908–1910. Hänet ylennettiin luutnantiksi 1894, alikapteeniksi 1898, kapteeniksi 1902 ja everstiluutnantiksi 1905. Suoritettuaan 1909 Tykistöupseerien ampumakoulun esiupseerikurssin hyvin arvosanoin Kivekäs ylennettiin seuraavana vuonna everstiksi ja siirrettiin ratsastavan kenttätykistörykmentin komentajaksi Liettuaan ja marraskuussa 1913 ratsastavan vuoristotykistörykmentin komentajaksi Kaukoitään lähelle Korean rajaa.[1][2]
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Kivekäs palasi syyskuussa 1914 vuoristotykistörykmentteineen Eurooppaan ja komensi sitä vuoden ajan Saksan ja Itävalta-Unkarin vastaisella rintamalla. Hän osallistui lukuisiin taisteluihin ja sai huhtikuussa 1915 Pyhän Yrjön miekan. Joulukuussa 1915 Kivekäs kutsuttiin Odessaan muodostamaan 113. kenttätykistöprikaati, jonka komentajana hän sen jälkeen toimi. Hän johti prikaatia hyökkäys- ja puolustustaisteluissa itävaltalaisia vastaan Galitsiassa kesästä 1916 alkaen. Hänet ylennettiin syyskuussa 1916 kenraalimajuriksi. Keväällä ja kesällä 1917 Kivekäs oli 41. armeijakunnan va. tykistöpäällikkönä. Syyskuussa hänet siirrettiin 113. jalkaväkidivisioonan komentajaksi. Divisioona siirtyi lokakuun vallankumouksen jälkeen joulukuussa 1917 Ukrainan hallituksen puolelle, ja Kivekäs päätyi näin Ukrainan armeijaan. Hän komensi divisioonaa taisteluissa sekä saksalaisia että bolševikkeja vastaan Volynian alueella kevääseen 1918 asti.[1][2]
Kivekäs oli korkeimmalle Venäjän keisarikunnan armeijassa ylennyt suomenkielinen upseeri. Suomalaistaustainen päällystö Venäjän armeijassa oli pääosin ruotsinkielistä.[3] Kivekäs puhui sujuvasti myös šugnania, tadžikkia, uzbekkia ja kirgiisiä.[4][5]
Ura Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuultuaan Suomessa käynnissä olleesta sisällissodasta Kivekäs erosi tehtävistään Ukrainassa 3. huhtikuuta 1918, mutta saksalaiset miehittäjät eivät aluksi päästäneet häntä lähtemään maasta. Suomen Berliinin-lähettilään Edvard Hjeltin myötävaikutuksella Kivekäs ja 16 muuta Kiovassa oleskellutta suomalaista pääsivät lähtemään heinäkuussa 1918. Hän saapui Suomeen 26. heinäkuuta, jolloin sisällissota maassa oli kuitenkin jo ehtinyt päättyä hyvän aikaa sitten. Kivekäs merkittiin 5. elokuuta kenraalimajurina Suomen armeijaan ja nimitettiin aluksi vartiopataljoonien komentajaksi. Tästä tehtävästä hän siirtyi jo saman vuoden lokakuussa Suomen rannikkotykistön komentajaksi ja helmikuussa 1919 tykistön tarkastajaksi. Tämän tehtävän ohella Kivekäs toimi 17. kesäkuuta – 18. heinäkuuta 1919 kuukauden ajan yleisesikunnan vt. päällikkönä ja 18. heinäkuuta – 12. syyskuuta vt. ylipäällikkönä valtionhoitaja Gustaf Mannerheimin luovuttua tehtävästä presidentinvaalin vuoksi. Sen jälkeen Kivekäs nimitettiin rannikkopuolustuksen päälliköksi, mutta hän säilytti myös tykistön tarkastajan tehtävät toukokuuhun 1920 saakka.[1][2]
Vuoden 1919 kriisi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1919 presidentinvaalin aikana Kivekäs varmisti armeijan puolueettomuuden, vaikka suurin osa suojeluskuntalaisista, monarkisteista ja itsenäisyysaktivisteista kannatti avoimesti Mannerheimia. Armeijan piirissä oli niitä, jotka haaveilivat sotilasdiktatuurista mikäli tasavaltalainen K. J. Ståhlberg valittaisiin. Kivekäs kertoi armeijassa vallitsevasta uhittelevasta hengestä maan hallitukselle ja kielsi heinäkuun 27. päivänä 1919 antamallaan päiväkäskyllä sotilaita sekaantumasta politiikkaan:[3]
»Tänään Suomen Eduskunta laillisessa järjestyksessä valitsee Suomen tasavallan presidentin. Vaadin, ettei sotaväki sekaannu politiikkaan, vaan tyynesti täyttää velvollisuutensa. Upseerien on pysyttävä viroissaan. Mielenosoituksellinen eronhaku on kurittomuutta ja isänmaallisuuden puutetta. Soturit! Te olette taistelleet laillisuuden puolesta ja Te palvelette suojellaksenne laillista yhteiskuntajärjestystä. Älkää antakoon kenenkään, olkoon se kuka tahansa, johtaa Teitä harhaan. Älkää ryhtykö mihinkään mielenilmaisuihin. Oman maamme ja kansamme etu vaatii meitä juuri nyt, jos koskaan, täyttämään velvollisuutemme. Tämä käsky on luettava julki heti.»
Ståhlbergin voittoon päättyneen vaalin jälkeenkin oli upseereita, jotka juonittelivat Mannerheimin nostamiseksi valtaan. Kenraaleista Kivekäs ja Oscar Enckell olivat kuitenkin uskollisia hallitukselle. Kivekäs joutui ylimmän upseeriston syrjimäksi. Myös Mannerheim käänsi selkänsä Kivekkäälle eikä myöhemmin halunnut muistaa hänen ansioitaan. Myöskään historiantutkimus ei ole usein huomannut Kivekkään tärkeää roolia vuoden 1919 tapahtumissa.[3]
Rannikkopuolustuksen tarkastajana ja varuskuntien johtotehtävissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kivekäs jatkoi Suomen rannikkopuolustuksen johdossa vuoteen 1925, joskin vuoden 1923 armeijan organisaatiouudistuksen yhteydessä laivasto erotettiin rannikkopuolustuksesta ja Kivekkään virkanimike vaihtui rannikkopuolustuksen tarkastajaksi. Hänen toimikaudellaan luotiin Suomen rannikkotykistön toiminnan perusta ottamalla käyttöön venäläisten rakentamien rannikkolinnoitusten materiaali sekä varustamalla myös Laatokan rannikko raskaalla tykistöllä.[1] Kivekäs siirrettiin vähempiarvoisiin tehtäviin, kun vanhoja tsaarinupseereita alettiin jääkärien vaatimuksesta puhdistaa armeijan johdosta.[3] Rannikkopuolustuksen tarkastajan virka lopetettiin, ja Kivekäs siirrettiin heinäkuussa 1925 Suomenlinnan varuskunnan komendantiksi ja vuotta myöhemmin Helsingin varuskunnan päälliköksi. Hän jäi eläkkeelle tästä tehtävästä elokuussa 1928 ja sai samalla kenraaliluutnantin arvon. Hän oli vielä 1929–1932 puolustusministeriön taisteluvälineosaston palkkiotoimisena ammusten tarkastajana.[1][2]
Kivekäs uudisti sekä rannikkopuolustuksen että tykistön toimintaa. Hänen määräyksestään komentokieli muutettiin ruotsista suomeksi, vaikkakin koulutus oli koulutettavista riippuen joko suomen- tai ruotsinkielistä. Tästä ratkaisusta on tullut armeijan pysyvä käytäntö. Kivekäs uudisti tykistön toiminnan tykistökenraali Vilho Nenosen kanssa. Nenonen oli lahjakas matemaatikko ja teoreetikko, kun taas Kivekäs oli harjaantunut tykistön käyttöön sotatilanteissa. Yhdessä he loivat uuden ja onnistuneen tykistötaktiikan. Kiitokset siitä kohdistuivat Nenoselle eikä vähemmän suositulle Kivekkäälle, joka siirrettiin reserviin vuonna 1932.[3] Eläkkeellä ollessaan Kivekäs asui Terijoen Kellomäessä, josta hän joutui pakenemaan talvisodan puhjettua. Hän kuoli sodan aikana helmikuussa 1940 Hämeenlinnassa. [6]
Muistaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tadžikistanissa Pamirin vuoristoalueella sijaitsevassa Horogin kaupungissa on Kivekkään mukaan nimetty katu. Kivekkään muistoa vaalimaan perustettu tadžikistanilainen Kivekäs-säätiö on tehnyt Kivekkään elämänvaiheista kaksi dokumenttielokuvaa ja suunnittelee Kivekkään elämästä kertovan museon perustamista Horogiin.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f Myllyniemi, Urho: ”Kivekäs, Kaarlo (1866–1940)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 193–194. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d Kivekäs (Backman), Karl Edvard Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- ↑ a b c d e Jokipii, Markku: Kenraali Kaarlo Kivekäs pelasti Suomen sotilasdiktatuurilta Verkkouutiset. 19.11.2017. Viitattu 20.11.2017.
- ↑ Вестник архивиста - ПОИСК ДОКУМЕНТАЛЬНЫХ СВЕДЕНИЙ ОБ УЧАСТИИ ГЕНЕРАЛА Э.К. КИВЕКЭСА В ПЕРВОЙ МИРОВОЙ ВОЙНЕ 1914-1918 гг. www.vestarchive.ru. Viitattu 24.10.2024.
- ↑ Эдуард Кивекэс – спаситель Памира | Новости Таджикистана ASIA-Plus asiaplustj.info. Viitattu 17.7.2022.
- ↑ Kouvolassa kasvanut sotasankari Kivekäs jäi Suomessa unohduksiin. Kouvolan Sanomat 17.11.2016.
- ↑ Kenraaliluutnantti Kaarlo Kivekäs tunnetaan huonosti Suomessa, mutta tadžikistanilaisille hän on suomalainen sankari. Kouvolan Sanomat 18.7.2017.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Loikkanen, Jarmo – Harjula, Mirko: Kaarlo Kivekäs: Kolmen armeijan kenraali. Docendo 2017. ISBN 978-952-291-410-1
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Loikkanen, Jarmo: Suomalaiset maailman katolla – eli tuntematon kenraali ja sadan vuoden suuri peli. Suomen Sotilas 18.10.2017.
| ||||||||||
| ||||||||||||||||||||
